Onnellinen päivä

Tulin äsken kotiin työharjoittelusta. Oli pakko lähteä vähän aikasemmin kotiin, kun kurkussa on kaktus ja lämpökin alkoi nousta. Olo on siis kurja, mutta parempi kuitenkin nyt kun istun kotona lämpimässä mukavissa vaatteissa ja juon kuumaa mehua. Vaikka kuinka yrittää pitää terveydestään huolta, syödä terveellisesti, liikkua ja nukkua tarpeeksi, pääsee tauti iskemään kuitenkin jossain vaiheessa. Tunnollisena sairastun kuitenkin vasta viikonlopuksi. Hyvä kuitenkin niin, koska jos olisin monta päivää harjoittelusta pois, joutuisin korvaamaan ne myöhemmin. Täytyy vaan toivoa, ettei ole sikainfluenssa tai meningiitti iskenyt. Molempia on liikkeellä harjoittelupaikalla. Todennäköisesti kuitenkin ei.

Vaikka fyysisesti olo on huono, henkisesti tuntuu ihan hyvältä. Tämä viikko on ollut tosi kiireinen. Maanantaina tuli kaksi luokkakaveriani meille tekemään koulutehtävää. Tiistaina näin illalla kaveria ja käytiin syömässä ja kahvilla. Keskiviikkona olin päivän koulun puolesta Helsingissä neuvolapäivillä ja illalla käytiin kaverin kanssa katsomassa Coco avant Chanel -leffan ensi-ilta. Eilen olin myös neuvolapäivillä ja illalla oli tanssitunti. Tänään ajattelin mennä illalla vanhempieni luo. Tarvitsen heiltä auton lainaan huomiseksi, kun haen Miehen illalla lentokentältä. Rankka viikko siis, mutta nyt on onneksi perjantai.

Mies on lähetellyt matkalta viestejä muutaman kerran. Vähän aikaa sitten tuli viesti jossa luki, että hän on ostanut minulle tuliaisen. Sanoi myös olevan ikävä ja olevansa iloinen että pääsee huomenna kotiin. Tuntuu siltä, että kaikki se ahdistus mikä välillä tulee, on vaan ongelmien kasautumista, josta puhuminen tekee sitä pahemmaksi kuin se oikeasti on. Pieni etäisyys silloin tällöin tekee ihan hyvää. Välillä vaan aiheuttaa ahdistusta se, että haluaisi saada elmänsä järjestykseen ja jotain odotettavaa tulevaisuudelta. Täytyy kuitenkin jaksaa uskoa siihen, että tulevaisuus on tulossa ja kaikki selviää tavalla tai toisella kun jaksaa vaan olla kärsivällinen.

Miehistä viis

Tunteet menee tosiaan vuoristorataa koko ajan, mutta tässä vähän oikeaa asennetta:

Ilman sinua olen lyijyä

Ei tästä pitänyt tulla mikään ihmissuhdeblogi, mutta minkäs teet kun siihen liittyvät asiat on nykyään useimmiten päällimmäisenä mielessä. Mies lähti tänään aikaisin aamulla viikon lomalle etelän lämpöön. Toivoin eilen koko päivän, että kumpa ilta vaan menisi hyvin, että jäisi hyvä mieli jäädä yksin kotiin viikoksi. Alku menikin hyvin, käytiin hakemassa ruokaa, katseltiin telkkaria ja oli tosi mukavaa. Mies oli hyvällä tuulella verrattuna aikasempiin päiviin, jolloin stressi ennen lomaa valmiiksi saatavista töistä ja kymmentuntisista työpäivistä teki Miehestä kärtyisän ja väsyneen. Makoiltiin lähekkäin sängyllä ja käytiin yhdessä Koiran kanssa iltalenkillä. Mies puhui mukavia ja hyrisin mielessäni varovaisesta onnellisuudesta.

Kun oltiin sängyssä jo alkamassa nukkumaan, juteltiin vielä vähän. Sanoin Miehelle, että lähettelee sitten viestejä matkalta. On kiva kuulla kuulumisia ja tietää, että toinen on hengissä. Mies vastasi siihen, että "no ehkä mä voin jonkun yhden viestin laittaa, mä laitan kuitenkin sen kortin. Mä oon kuitenkin siellä lomalla, kaikesta". Paha mieli iski taas kuin puukko selkään. En tiedä ylireagoinko, mutta Miehen sanoista tuli sellainen olo, että olen hänelle vain taakka ja nyt kun hän lähtee lomalle, ei hän välttämättä jaksa olla yhteydessä. Mies yritti kyllä selittää, ettei tarkoittanut sitä ihan niin, vaan ajatteli, että kun on siellä ulkomailla ihan eri ympyröissä ei hän välttämättä tiedä ehtiikö aina lähetellä viestejä. Minun paha mieleni aina ahdistaa miestä ja keskustelu kääntyy aina koko tähän tilanteeseen ja se alkaa aina tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Tilanteesta on keskusteltu jo vaikka kuinka paljon ja aina tultu siihen lopputulokseen, että tämän tilanteen ahdistavuus johtuu koko tämänhetkisestä elämäntilanteesta. Olemme molemmat valmistumassa koulusta ja tuntuu, että koko elämä on ihan levällään. Yhtäkkiä pitäisi tietää mihin suuntaan haluaisi lähteä ja se saa aikaan myös sen, että alkaa miettiä parisuhdetta uudelleen. Tilanteelle ei kuitenkaan voi tai kannata tehdä mitään juuri nyt, koska jos ahdistus suhteesta johtuu siitä, että kaikki muutkin elämän osa-alueet tuntuu ahdistavilta, kannattaisi ensin selvittää ne kuntoon ja sitten katsoa, onko suhteessa oikeasti vielä jotain vikaa. Niinpä tilanne vaatii kärsivällisyyttä. Meillä ei ole koskaan aikaisemmin oikeastaan ollut varsinaisia ongelmia ja sen takia uskon, että jos tästä vaan pääsisi yli, voisi kaikki olla jopa paremmin kuin ennen. En halua luovuttaa koska uskon, että jonkun toisen kanssa tulisi jossain vaiheessa ihan samanlaisia ongelmia. Minun ja Miehen välillä ei kuitenkaan ole mitään, mikä olisi oikeasti pysyvästi huonosti tai minkä takia emme sopisi toisillemme.

Mies ei osaa näihin juttuihin ikinä oikein sanoa mitään uutta, joten keskusteluista tulee minun monologejani. Kun kello alkoi olla puoli kaksi, Mies alkoi jo ahdistua, koska hänellä oli herätys vähän ennen kuutta. Sovinnosta tuli pikainen pakkosovinto, kun oli pakko alkaa nukkua. Mies kyllä silitti päätäni ja sanoi rakastavansa, mutta silti aloin nukkua itkua pidätellen. Aamulla hän tuli vielä ennen lähtöään viereeni makaamaan vähäksi aikaa. Pyysin anteeksi yöllistä ahdistustani. Hän sanoi, ettei se haittaa, halasi ja lähti. Jatkoin nukkumista ja heräsin harmaaseen aamuun harmaalla mielellä. Olen istunut silmät turvonneena tässä tietokoneella nyt koko aamun. Pitäisi kirjoittaa koulutehtävää, mutta ajatukset harhailevat mihin sattuu. Käskin Miehen lähettää viestiä, kun he pääsevät perille, joten joskus illalla on varmasti odotettavissa tekstiviesti.

Viikon päästä haen Miehen kavereineen lentokentältä. Huonoista fiiliksistä johtuen minulla on ikävä jo nyt. Mielialaa pahentaa se, ettei tunne varmaankaan ole molemminpuoleinen. Pitäisi vain yrittää unohtaa koko Mies nyt ja keskittyä itseeni. Ehkä Mieskin tulee takaisin taas paremmalla mielellä kun saa viikon rentoutua auringossa ja ottaa etäisyyttä kaikkiin niihin asioihin, jotka aiheuttaa stressiä. Tänään vietän illan kaverin kanssa. Ollaan ajateltu tehdä ruokaa ja ehkä myöhemmin illalla lähdetään käymään jossain. Toivon, että pystyisin nauttimaan illasta enkä surisi näitä asioita. Miehellä on minuun vaan niin vahva vaikutus, että jos meidän välillämme on kaikki kunnossa, tuntuu että pystyn tehdä ihan mitä vaan. Jos taas on jotain ongelmaa, tuntuu etten pysty ajattelemaan mitään muuta. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut vahvimpia piirteitäni ja nyt se on tosissaan koetuksella. Välillä en vaan millään jaksaisi odottaa sitä päivää jolloin olen taas onnellinen.

Huomisen sää

Väsyttää. Tänään alkoi taas työharjoittelu ja vaikka tämä onkin jo kuudes laatuaan, en jostain syystä koskaan osaa nukkua ensimmäistä päivää edeltävän yönä. Katsoin taas kelloa vähän väliä ja olin hereillä jo kun kello soi. Tällä kertaa en kuitenkaan edes panikoinut harjoitteluun menoa, vaan oikeastaan odotin innolla ja mielenkiinnolla. Ensimmäinen päivä olikin tosi kiva ja ohjaaja on mukava. Tänään oli tosin aika kiireinen päivä, joten en kovin paljon vielä ehtinyt perehtyä harjoittelupaikkaan, mutta huomenna on toivottavasti vähän rauhallisempaa niin ehditään käydä kuvioita läpi.

En omista autoa, joten pyöräilen aina ja joka paikkaan. Harjoittelupaikkaani on vajaan kymmenen minuutin pyörämatka, joten pyöräilisin sen varmasti vaikka omistaisinkin auton. Tänään aamulla olisin kuitenkin varmasti tehnyt epäekologisemman valinnan jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Taivaalta nimittäin satoin tiskirätin kokoisia "lumi"hiutaleita. Perille päästyäni olin ihan märkä, otsatukka liimaantuneena naamaan kiinni ja meikit poskilla. Ehdin onneksi käydä vessassa siistimässä ulkomuotoani ennen kuin ohjaajani saapui paikalle. Vaikka vaatteet ja hiukset kuivuivatkin melko nopeasti, palelin silti koko loppupäivän. Ison, uuden rakennuksen viileä sisäilma ei auttanut asiaa. Huomenna olen kuitenkin viisaampi ja tiedän laittaa enenmmän vaatetta päälle.

Loppuviikon sääennuste ei lupaile yhtään parempaa keliä. Viiden vuorokauden ennusteessa on joka päivällä harmaa pilvi, osassa päivistä pilven alla on myös sadepisara. Jotta harmaus tuntuisi vielä harmaammalta, Mies lähtee lauantaina viikoksi Espanjaan. Olen toki iloinen hänen puolestaan, hän on lomaillut viimeksi helmikuussa, mutta kyllä aurinkorannalla makoilu maistuisi tässä vaiheessa vuotta itse kullekin. Täytyy yrittää keksiä kaikkea mahdollisimman hauskaa tekemistä ensi viikoksi, jotta toisen auringosta ja helteestä laittaman viestit ei masentaisi liikaa. JA syön joka päivä jotain sellaista ruokaa, johon Mies ei suostuisi. Simpukoita! Sinihomejuustoa! Perunamuusia! Kasvisruokaa! Hmm...yksinolohan alkaa kuulostamaan jo ihan houkuttelevaltakin.

Nyt täytyy taas alkaa harkitsemaan nukkumaanmenoa. Jos vaikka ensi yönä saisi nukuttua kunnon yöunet. Äsken syötiin herkkuruokaa. Pastaa, kermaista herkkusienikastiketta ja kanafilettä. Laitoin anneksen päälle vielä parmesanlastuja ja paholaisen hilloa, jota keittelin viime viikolla. Jälkkäriksi karkkia. Olisin laittanut ruuasta tänne kuvan, mutta oli liian nälkä, joten söin sen. Nyt paksu mutta tyytyväinen olo. Lämmin suihku ja sitten peiton alle.

Säälittävä syksy

On vaikea tietää mistä aloittaa. Tämä syksy on tähän asti ollut kaikella tavalla hirmu raskas. Meidän piti Miehen kanssa mennä tänä syksynä naimisiin, mutta eipä sitten menty. Järjellä ajateltuna oikea päätös, mutta tuntuuhan se silti. Kaikki se mitä olen joutunut kesän ja syksyn aikana käsittelemään on kuitenkin kasvattanut ihan hirveästi. Tuntuu, että olen jollain tavalla eri ihminen kun vaikka vuosi sitten, ja tavallaan tykkään tästä uudesta minästä enemmän kuin aikaisemmasta. Kun joutuu toipumaan sellaisesta itsetunnon kolautuksesta jonka itse koin, tulee pakosti vahvemmaksi.

Oltiin kuukauden verran erossa ja nyt katsellaan elämää yhdessä rauhassa uusista lähtökohdista. Nyt pitäisi yrittää keskittyä itseensä enemmän kuin ennen. Olen yrittänyt ottaa tämän mahdollisuutena muuttua. Tulla sellaiseksi mitä olen ehkä aikaisemmin haaveillut olevani. Jotain konkreettisia muutoksia siihen suuntaan olen jo tehnyt. Aloitin tanssin harrastamisen monen vuoden haaveilun jälkeen. Rakastan sitä! Olen myös ottanut selvää mahdollisuudesta päästä laulutunneille. Sekin on ollut salainen haave jo pidemmän aikaa. Vielä en ole ehtinyt sitä haavetta varsinaisesti toteuttaa, mutta se on varmasti odotettavissa joskus tulevaisuudessa nyt kun olen löytänyt keinot tehdä siitä totta.

Parisuhdemurheiden ohella toinen asia, joka tekee tästä syksystä rankan, on koulu. Opiskelen nyt viimeistä vuotta ja jostain syystä tälle syksylle on kasaantunut hirmu määrä hommia. Olen ajatellut, että kun vaan selviydyn hengissä jouluun olen jo voiton puolella. Nyt kun hommat on hyvin vauhdissa ja kaikki on sujunut ihan hyvin, se on luonut uskoa siihen, että joku päivä vielä lähden tuolta koulusta pois paperit kourassa. Sitä päivää ei tosin kannata sen enempää miettiä, koska tulevaisuus tuntuu tässä vaiheessa isolta mustalta aukolta. En tiedä missä tulen asumaan enkä mitä tulen tekemään. Yritän kuitenkin nyt elää tässä hetkessä ja tehdä elämästä mahdollisimman mukavaa. Ensi maanantaina alkaa taas seitsemän viikon työharjoittelu. Se on toiseksi viimeinen. Tällä kertaa menen harjoitteluun ihan hyvillä mielin, koska paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ohjaaja mukavalta.

Nykyään tulee helposti paha mieli jos alan ajatella niitä asioita, jotka ei ole niin kuin haluaisin. Täytyisi siis keskittyä niihin asioihin, jotka tekee onnelliseksi. Niitäkin kun kuitenkin on paljon:
- tanssitunnit
- pikku-Koiran uninen tuhina
- kynttilät
- yllättävä suukko Mieheltä ruokakaupan hyllyjen välissä
- huiput ihmiset
- oma sänky
- hyvä musiikki (ks. otsikko)
- syksy ja kaunis luonto

Vaikka en voikaan vielä sanoa olevan onnellinen, tuntuu kuitenkin että olen matkalla oikeaan suuntaan.

Alku

Tästä se alkaa. Olen ajatellut blogin aloittamista useasti ja joskus jopa yrittänyt aloittaakin, mutta kirjoittaminen on kuitenkin aina jäänyt. Uusi yritys. Aloitan tämän blogin, koska ajattelin että olisi mukavaa tallentaa ajatuksiaan ja puuhiaan jonnekin. Blogi kertoo elämästä ja kaikesta mitä siihen liittyy. Pääosissa minun elämässäni ovat Minä, Mies, Koira ja lajitelma satunnaisia ihmisiä joihin olen matkan varrella tutustunut. Tervetuloa.